Joulumuistelua

Moikkis taas! Joulu se taas meni ohitse yhtä nopeasti kuin se viime vuosina on tupannut menemään, ja muutenkin lomapäivät ovat tähän mennessä vierähtäneet joutuisasti. Lupauksieni mukaisesti olen keskittynyt täysin lomailuun, rentoiluun ja perheilyyn, eikä blogosfääri ole juuri käynyt mielessä lainkaan. Tänään sitten viimein ajattelin kertoilla muutamin sanoin ja kuvin meidän joulustamme vuosimallia 2009.

Tänä vuonna meillä oli sen verran erikoinen joulu, että vietimme itse asiassa kaksi jouluaattoa - kahdessa eri paikassa, kahtena peräkkäisenä päivänä - jotta kaikki joulunviettäjät saatiin aikataulujensa puitteissa saman katon alle. Ensimmäinen aattomme oli siis jo aatonaattona, jolloin vietimme joulujuhlaa Shanin vanhempien luona maaseudun rauhassa syöden, saunoen ja muutamia lahjoja availlen.

Varsinaisen jouluaaton vietimme sitten täällä kaupungissa hyvinkin perinteisin menoin. Aaton ensimmäinen askare on meillä aina kuusen koristelu, jonka hoitelin tällä kertaa yhdessä tyttäreni kanssa. Koristeiden joukosta löysin myös punaisen essun, joka piti sitten heti laittaa päälle. Ei se kyllä koko aattoa päällä pysynyt, mutta jonkin aikaa nyt kuitenkin.

Päivän alkaessa hämärtyä kohti iltaa, kävimme viemässä kynttilät isovanhempien haudoille. Isäni vanhemmat on haudattu tänne Joensuuhun, joten meillä on aina tapana tehdä hautausmaareissu jouluaattona, jos ja kun satumme sitä kotikaupungissa viettämään. Äitini puolen isovanhemmat taas on haudattu Helsinkiin, joten siellä tulee harvemmin jouluna käytyä. Niinpä sytytän aina täällä päässä kynttilän myös heidän muistolleen.

Haudoilla käynnin jälkeen otimme kuumaa glögiä ja aloimme hiljalleen valmistaa jouluateriaa. Meillä on joulupöydässä aina ne perinteiset kinkut, laatikot, rosollit, graavilohet sun muut Erityistä herkkuani jouluna on porkkanalaatikko, johon on lisätty kermaa sekä vähän voita ennen uuniin laittoa. Pidän kyllä muutenkin melkein kaikista jouluruoista, ei sen puoleen, paitsi lanttulaatikosta, jota en voi sietää. Ja kinkun kypsyyden suhteen olen hyvin nirso. Sen pitää olla mehevää eikä missään nimessä liian kypsää ja kuivaa.

Kinkku ja lohi maistuivat myös Nero-kissalle.

Ruoan jälkeen olikin sitten lahjojen aika. Kuten jo aiemminkin kerroin, eivät lahjat ole meillä kovinkaan suuressa roolissa. Lapsille toki oli joitakin paketteja, ja sain minäkin muutaman, nimittäin viimevuotiseen tapaan lahjakortin kasvohoitoon [Ihanaa!] sekä kauniin hopeakaulakorun. Shan sai lahjakortin kenkäkauppaan ja uuden Mari-laukun, jotka kyllä tulivat todella tarpeeseen. Lisäksi saimme myös Shanin siskon tekemät isot kahvimukit sekä snapsilasit.

Kohta sitten olisikin uusivuosi. Tänä vuonna meillä ei ole mitään suunnitelmia uudenvuodenaatoksi, joten saattaa olla, että vietämme sitä ihan vain kotosalla. Ei pöllömpi vaihtoehto sekään.

Nurjimus joululomailee

Joulu lähestyy vauhdilla ja tekemistä riittää. Nurjimuksen väki aloittaa joulun aina näin 21. päivä pojan syntymäpäivillä - onnea 14-vuotiaalle! Tänään alkavat myös ruokien valmistukset lasimestarin sillillä ja graavilohella, ja huomenillalla pääsee kinkku uuniin. Keskityn siis tämän alkaneen viikon jouluaskareisiin ja perheeseen pitäen blogilomaa ainakin muutaman päivän eteenpäin. Aikomus on myös ottaa mallia kissoiltamme eli ottaa ns. lunkisti.

OIKEIN MUKAVAA JA RAUHAISAA JOULUA KAIKILLE!

t. Nurjimuksen väki

Puhetta pakkasesta ja vuodenajoista

"Ihmisen mielenterveyden kannalta on hyvä, että vuodenajat ovat selkeät." Näin totesi poikani eilen, kun valittelin kauppareissulla kylmää säätä, joka tällä hetkellä vallitsee - ja joidenkin puheiden mukaan jatkuu vielä useamman viikon eteenpäin. Hetken asiaa mietittyäni totesin, että niin se kyllä voi tosiaan olla.

Vaikka itse en viihdy kovassa pakkasessa enkä arvosta hirmuisia helteitäkään, on selkeästi toisistaan erottuvilla vuodenajoilla kuitenkin puolensa. Pakkasen paukkuessa on ihana päästä takaisin sisätiloihin, kääriytyä vaikka vilttiin kuuman kupposen kanssa ja nauttia kynttilänvalosta talven hämärässä. Tai päästä saunaan. Kesähelteillä taas on ihana vilvoittautua viileässä suihkussa tai pulahtaa uimaan. Syksyä olenkin hehkuttanut jo tarpeeksi, joten ei siitä sen enempää. Kevät on vuodenaika, johon suhtaudun hyvin ristiriitaisesti. Toisaalta en voi sietää kevään kirkasta ja pistävää valoa, joka paljastaa jokaisen pölyhiukkasen ja kissannenän jäljen ikkunassa. Muutenkaan en ole keväisin parhaimmillani. Mutta toisaalta on taas mukavaa, kun lumet sulavat ja kesä lähestyy - ja kesän mukana loma. Poikani taisi siis todella olla oikeassa, ainakin itse olen valmis sen allekirjoittamaan. Vuodenaikojen vaihtelu rytmittää elämää juuri sopivalla tavalla.


Pakkassään paras asu muotoutui mulla jo reilut kymmenen vuotta sitten. Siihen kuuluu nahkahousut sekä lämmin neulepaita, ja mahdollisesti villasukat. Tuollaisessa varustuksessa olen viihtynyt viime päivätkin hyvin tiiviisti. Kuvien otto ulkona oli kyllä aika hyisevää puuhaa, mutta sen jälkeen oli sitten taas kiva mennä takaisin sisälle.

Huomenna alkavat sitten lastenkin joululomat. Voitte arvata, että molemmat ovat asiasta hyvin mielissään.

Jouluinen Joensuu sekä Micci susiherran kainalossa

Monta päivää ehti taas vierähtää, etten saanut raapustettua sanan sanaa blogiini, mutta täällä ollaan taas. Melkoisen kylmä pakkassää on vetänyt aikas flegmaattiseksi Nurjimuksen poppoon, eikä mulla ole ollut juuri mitään kirjoittamisen aihetta - tai ainakaan kovin suurta motivaatiota edes aloittaa. Mitä vaatepuoleen tulee, olen viime päivät viihtynyt lähinnä paksuissa sametti- tai farkkuleggingseissä ja neuletunikassa eli asussa, joka ei mielestäni ole kovinkaan kuvatuksi tulemisen arvoinen. Sunnuntaina kuitenkin kävimme kaupungilla hieman jouluostoksilla ja samalla kuvailemassa hieman Joensuun jouluilmettä keskittyen kävelykatuun ja sen varrella sijaitsevaan kauppakeskus Isoon Myyhyn, ja viimein tänään sain aikaiseksi jakaa kuvamuistot teidänkin kanssanne.

Kävelykadun ylle sytytettiin jouluvalaistus perinteisesti marraskuun lopun Joulunavauksen yhteydessä. Tapahtumassa esiintyi musiikkiluokkien kuoro tanssiesityksineen sekä tietenkin Joulupukki ja -muori, ja kaikki huipentui jouluvalojen sytyttämiseen sekä ilotulitukseen.

Muutama vuosi sitten keväällä järjestettiin Joensuussa katutaideaiheinen kilpailu, jossa pääosassa olivat erilaiset sudet. Yksi tämän kilpailun töistä on jäänyt pysyvästi katukuvaan, ja nykyään onkin melkein jokaisen Joensuussa vierailevan kuvattava itsensä tämän susiherran kainalossa. Hyvinhän tuo kelpuutti viereensä myös kaupungin oman asukkaan.

Myös monet kaupat ja kauppakeskukset on koristeltu joulua varten. Kauppakeskus Iso Myyssä on tavallisten jouluvalojen ja pienempien koristeiden lisäksi myös muutama isompi jouluinstallaatio, jotka ilahduttavat shoppailevaa kansaa - ja saavat heidät ehkä myös ostelemaan enemmän joululahjoja.

Joululahjoista puheen ollen... Meillä on jo usean vuoden ajan ollut tapana, ettemme pahemmin osta toisillemme joululahjoja. Lapset toki saavat varmasti pari pakettia, mutta hekään eivät halua mitä tahansa krääsää vaan jotain, mitä oikeasti haluavat tai tarvitsevat. Itsellemmekin ostamme yleensä yhteisesti jonkin vähän isomman jutun - tänä vuonna untuvapeiton ja paremmat tyynyt - ja ehkä mahdollisesti jotain pientä kivaa, jos sellaista sattuu jossain näkemään. Mitään stressiä emme kuitenkaan lahjoista ota, sillä joulussa on muita paljon tärkeämpiä asioita kuin lahjat. Nimittäin mukava yhdessäolo, kynttilät, tuoksut sekä ruoka ja juoma. Eipä siihen paljon muuta tarvita.

Korukiviä ja kikatusta

Tänään oli hirmu kiva iltapäivä, sillä kävimme tyttären kanssa kaupungilla ja nauroimme siellä ollessamme niin, että molemmilla oli posket kipeinä. Kävimme pizzalla sekä kiertelimme tietenkin myös kaupoissa, mutta emme ostelleet juuri mitään, paitsi muutamia tarpeellisia juttuja, kuten kalenterin ensi vuodelle. Hetken aikaa kaupungilla oltuamme tytär kysäisi, voisiko hän saada korvakorut, sillä oli nyt tullut siihen tulokseen, että voisi haluta sellaiset. Niinpä kävelimme sitten lähellä sijaitsevaan vakkarikultasepänliikkeeseemme, ja sieltä ulos tullessamme killui tyttären korvissa vihreäkiviset harjoituskorvikset.

Molemmilla H&M:n takit...

Mulla oli eilenkin vakaa aikomus postata päivän asu -hommeleista, mutta olin niin väsynyt, etten sitten jaksanutkaan. Niinpä tänään on tarjolla asut kahdelta päivältä. Asut ovat tyylillisesti melkoisen erilaisia, mutta yhteistäkin niistä löytyy - mustan värin ja kantajansa lisäksi. Molemmissa on nimittäin tärkeimpänä yksityiskohtana isohko korukivi (tosin toisessa lasinen sellainen).

Keskiviikon housuasun keskipisteenä oli Mammalta lainassa oleva Kalevala Korun Hoffmannin kertomukset -riipus. Idean punaiseen koruun sain edellispäivän punaisista huulista sekä kynsistä, ja samalla linjalla jatkoin myös eilen. Kun jätin silmämeikin kevyemmäksi eivät punatut huulet tuntuneet yhtään liian meikatuilta töissäkään.

Itse asu oli hyvinkin yksinkertainen ja koostui vain leveälahkeisista housuista ja itämaishenkisestä kietaisupaidasta (joka on oikeasti yöasun yläosa!) kera Your Facen saappaiden.

paita/blouse: H&M Nightwear
housut/trousers: H&M
riipus/pendant: Kalevala Koru

Tämän päivän vaatetus huokui vanhanajan henkeä. Jokin aika sitten huuto.netistä löytämäni ihkutusmekko on ollut käytössä ahkeraan. Tänään mekko sai seurakseen valkoisen alushameen - joka kiertyi ja kaartui kävellessäni rasittavasti ympäri reisiä ja hilautui edestä jatkuvasti ylös - sekä mekon nappien sinisävyä toistavan spektroliittirintakorun.

mekko/dress: huuto.net
rintakoru/brooch: custom made for my Grandmother
saappaat/boots: Marco Tozzi

Olen muistaakseni kertonut tuon rintakorun alkuperästä ennenkin, mutta teenpä sen nyt vielä varmuuden vuoksi uudelleen. Koru on nimittäin ukkini aikoinaan löytämästä spektroliittikimpaleesta mummilleni hiottu ja settiin kuuluu myös korvakorut. Samasta kimpaleesta teetettiin samankaltaiset korut myös äidilleni ja suvun miehille kalvosinnapit sekä pienempi, pyöreä riipus minulle. Tuota rintakorua voi käyttää myös riipuksena, sillä siinä on kolot ketjun pujottamista varten.

Korun sinisävy sointuu muuten nätisti myös silmiini. :)

Kohta ajattelimme käväistä vielä katsastamassa muutaman uuden instan, mitä WoWiin on tullut uuden patchin myötä. Ja sitten nukkumaan!

Nooralla on muuten tosi kiva näppiskoruarvonta!

Pilkahtava punainen

Puuh, onpa pöllähtänyt olo. Tuossa pari tuntia sitten syömisen jälkeen tuli ihan hirmu väsytys ja otin sitten pienet torkut, kun ei vaan meinannut silmät pysyä auki. Nyt kun sitten heräsin, on aivan töttöröö pää - ja huono mieli, kun missasin joogatunnin. Ei tän nyt näin pitänyt mennä... Jooga olisi kyllä ollut omiaan myös siksi, että mulla on yläselkä melkoisen jumissa ja siitäkin syystä pää vähän kipeä. Pitänee jossain vaiheessa iltaa vähän vaikka venytellä tai tehdä esim. muutama aurinkotervehdys, jos se vaikka auttaisi. Jotenkin on muutenkin ollut aika energiaton olo tässä viime päivinä, mihin varmaan suurelta osin vaikuttaa myös tuo jatkuva pimeys, kun luntakaan ei ole valaisemassa maailmaa. Mähän kyllä tykkään kovasti pimeästä, mutta tällainen jatkuva hämärä saa jaksamistason joskus melkoisen matalalle. Onneksi kohta pääsee joululomalle!

Punaisen värin energiaa tuovasta vaikutuksesta on tullut mainittua jo useamman kerran, ja tänään päätin taas pitkästä aikaa kokeilla sen toimivuutta. Ilmeisen huonoin tuloksin, kuten edellä olevasta voidaan päätellä. Ehkä punaista oli sitten vaan liian vähän?

jakku/jacket: ???
tunic: Gina Tricot
leggings & tights: Seppälä
vyö/belt: eBay
maiharit/ankle boots: HD

Tuollaiset jännät reikäraitaiset (haha, mikä sana!) leggingsit löytyivät pari viikkoa takaperin Seppälästä. Toimisivat oikein kivasti kyllä niinkin, että alla ei olisi muuta kuin oma iho, mutta sitä päästään jäätymisvaaran vuoksi kokeilemaan vasta monen kuukauden kuluttua. Sitä ennen ovat värilliset sukkahousut alla paras ratkaisu. Sukkahousujen ja vyön punavärin seuraksi maalasin vielä kyntenikin kirkkaanpunaisiksi ja lisäsin kuvia varten samansävyistä punaa huuliin. Töissä en jostain syystä osaa kulkea punatuin huulin, vaikka se kuvien perusteella näyttää tosi kivalta. Ehkä siihenkin tottuisi, kun vaan muistaisi harjoitella...

Symboli vähän hukassa

Viikonloppuni kului melkoisella vauhdilla ja sen suurempia tapahtumatta. Vietin nimittäin lähes koko lauantain ja sunnuntain nenä kiinni kirjassa, joka vaan oli p a k k o lukea loppuun samoin tein. Lukukokemus oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin jakaa ajatukseni kirjasta teidänkin kanssanne.

Huomioni täysin kaapannut kirja on Dan Brownin uusin The Lost Symbol - alkuperäistekstinä mm. siksi, että käännöstä ei vielä ole edes saatavilla.



Myös aiemmat Brownin romaanit ovat koukuttaneet mut täysin alettuani lukea niitä, ja melkein kaikki niistä, erityisesti Da Vinci -koodi sekä Enkelit ja demonit, kuuluvat parhaimpien lukemieni kirjojen listalle. Parhaimpien juuri siinä mielessä, että niitä on ollut melkein mahdoton päästää kädestään, mutta myös siksi, että haluan lukea ne joskus vielä uudelleenkin. Rakastan fantasian ohella kirjoja, joissa selvitellään kaikenlaisia mysteerejä, mikä alkoi jo melko pienenä kahlattuani läpi mm. Agatha Christien romaanit sekä monet muut dekkarit. Myös erilaiset salaliittoteoriat sun muut ovat aina kiehtoneet mieltäni, vaikken niihin itse pahemmin uskokaan.

The Lost Symbol vei tosiaan mukaansa aivan ensimmäisistä sivuista alkaen. Kirja oli kuitenkin jollain tapaa erilainen lukukokemus, kuin mitä olin ennalta arvellut. En siis aivan täysin hehkuta tämän kirjan mahtavuutta, sillä siinä oli paljon myös sellaista, mistä en täysin vakuuttunut.

Ensinnäkin, jo kirjan oltua vasta vähän alle puolenvälin, alkoi tuntua siltä, että koko hommahan paljastuu jo, että miten tässä muka voi olla vielä yli puolet asiasta kertomatta. No, juoni kuitenkin muuttui koko ajan, ja lisää asiota ja käänteitä tuli mukaan, joten kyllähän sitä kerrottavaa tosiaan riitti. Vaikka vähempikin olisi ehkä välttänyt.

Toiseksi, kirja sisälsi monta asiaa, jotka melko moni lukija varmaan arvasi ennalta. Tämäkään ei tietty ole mitenkään ainutkertaista, varsinkaan Brownin kirjoissa, eikä se suuremmin vaikuttanut lukukokemustani liikaa huonontavasti. Onhan se kiva huomata olevansa niin fiksu, että hoksaa moiset asiat, eikös vain. ;)

Mikä kuitenkin kirjan loppuun päästyäni ärsytti melkoisesti - ja yritän nyt kertoa tämän niin, etten spoilaa mitään - oli se, että juonen keskipisteenä oleva asia, mitä niin kovasti varjeltiin ja haluttiin suojella ja kätkeä ihmisiltä (koska se olisi väärissä käsissä niin vaarallinen) ei mielestäni ollut yhtään kaiken tuon häslingin arvoinen. Olo oli tuossa vaiheessa kuvattavissa kolmella kirjaimella: WTF. Tässäkö se muka oli? Tuoko oli muka kaiken sen vaivan arvoista? Joo-o. Minä en sitä vieläkään ole sisäistänyt, mutta ehkä joku toinen tekee niin. Jo aiempien Brownin kirjojen perusteella osasin kyllä olettaa, ettei tässä varmasti ole takana mitään hirmuista ja ainutlaatuisen mullistavaa, mutta siitä huolimatta siitä jäi hämmentynyt olo.

Suosittelen kirjaa kuitenkin kaikille, jotka ovat tykänneet Brownin muusta tuotannosta ja miksei muillekin. Ihan suosikkeihini tämä kirja ei yllä, enkä luultavasti tule koskaan sitä toista kertaa lukemaan. Toisin kuin monet ehdottomat lempikirjani, jotka on pakko lukea silloin tällöin uudelleen.