8. marraskuuta 2011

Harmaakoipi

Viime keväisellä Tukholman matkalla löysin itselleni yhdet parhaista pillifarkuista, mitä olen koskaan omistanut, nimittäin Monkin Dianat. Ostin silloin tyylilleni uskollisesti mustat. Ennen tätä viimeisintä Ruotsin reissua päätin, että käyn ainakin vilkuilemassa, josko mieleni tekisi jotain muutakin väriä samassa mallissa, ja päädyin hankkimaan mustien rinnalle harmaat Dianat. Ensin tuntui kyllä vähän oudolta olla näin vaaleissa housuissa, mutta muiden kommentteja kuultuani ja pöksyihin totuttuani vakuutuin ostokseni osuvuudesta. Ihan kiva välillä vähän "repäistä" ja kokeilla omia rajojaan pukeutumisessakin.



Tänään puin harmaat farkkuni ensimmäistä kertaa töihin. Sopivan yhdistelmän keksiminen ei muuten ollut mitenkään helppoa, kun ei ole oikein kokemusta tällaisista vaaleammista alaosista. Jakun valitsin, koska halusin vähän särmempää ilmettä. Aiemmin olen käyttänyt näitä farkkuja lähinnä erilaisten neuleyhdistelmien kanssa, mitkä sopivatkin hyvin vapaapäiviin. Meillä tosin ei työpaikalla ole mitään virallista pukukoodia, joten kyllä sinnekin voisi pukeutua rennommin. Itse vaan tykkään panostaa työpäivinä ulkoiseenkin puoleen, sillä se on mielestäni työn ja työtovereiden sekä opiskelijoiden arvostamista - ja hyvin pukeutuneena on jotenkin ihan eri meininki työnteossakin, sellainen jämpti ja aikaansaava. Hassua sinänsä, mutta siltä se joka tapauksessa tuntuu! Kotonakin saan enemmän aikaiseksi, kun olen ensin saanut oman ulkomuodon jonkinlaiseen kuosiin.


"Hihi, se kuvaa mun takamusta."

Kokeilin tuota alla olevaa toppia (joka on tummanharmaa) myös niin, että sen helma näkyy jakun alta. Se tuntui toimivan hyvin, ja niin se mulla sitten olikin koko työpäivän. Nyt vasta kuvia ottaessamme älysin piilottaa topin helman näkymättömiin, eikä sekään kuvien perusteella mitenkään hölmöltä näytä. Topin näkyessä vähenee farkkujen vaalea pinta jonkin verran, joten se tuntui aamulla turvallisemmalta ratkaisulta. Mitä vähemmän vaaleaa, sitä kotoisampi olo Micillä, niin se vaan taitaa mennä.


Meinasin eilen tilata vielä Monkin nettikaupasta tummansiniset Dianat, mutta jätin ne ainakin toistaiseksi ostamatta. Eiköhän sitä nyt pärjää mustilla ja harmaillakin - sekä muutamilla tummansinisillä mutta leveälahkeisilla farkuilla. Ainakin jonkin aikaa.

2 kommenttia:

Mrs Munster kirjoitti...

Itse oon kovasti tykastyny talla hetkella harmaaseen. Se on vahan vaaleempi musta :)
Tosi hyvin istuvat farkut oot loytany.

Micci kirjoitti...

-Mrs Munster: Niinhän se on, vaaleampi musta! :D