22. marraskuuta 2011

Militantan liikuntamietteitä

Nyt se sitten olis talvi. Olikin jo mukavasti unohtunut, miten mukavaa talviautoilu on... Niinpä päätin tässä, että reippaasti kävelen töihin aina kun vain keli sallii, eli jos ei sada tai tuule liikaa tai ei ole hirmuisen kova pakkanen. Kaikki Suvantosillan yli kovalla tuulella ja pakkasella kulkeneet saattanevat ymmärtää miksi. No joo, itse asiassa tuo kävelypäätös ei kuitenkaan oikeasti liittynyt talviautoiluun, sillä aika pieni vaiva se lumen putsailu auton päältä ja lämmitystolppaan iskeminen kuitenkin on [varsinkin kun Shan on siinä(kin) asiassa ihanan auttavainen]. Varsinainen syy on se, että yritän saada itseni edes jollakin lailla liikkumaan nykyistä enemmän. Ärsyttää olla tällainen muffini, Nelliinan ihanaa termiä lainatakseni. Mutta en vaan saa raahattua persustani töitten jälkeen mihinkään salille tai uimahalliin, vaikka kovasti on ollut tarkoitus. Joogannut olen välillä kotosalla, mutta sekin on usein vähän hankalasti toteutettavissa, pitäisi nimittäin saada olla aivan yksin. Niinpä ajattelin aloitella tuolla töihin ja takaisin kävelyllä. Siksi oikeastaan ostin ne prätkäsaappaatkin. Toivon mukaan saisin taas jossain vaiheessa liikuntaa mukaan päiväohjelmaani muussakin muodossa, mutta kahtellaan...



Tänään opetin tällaisessa militantta-asussa. Aikomus oli ottaa jotkin korkkarit sisäkengiksi mukaan töihin, mutta enpä sitten muistanut pakata niitä laukkuun. Ne olisivat tuoneet vähän naisellista kontrastia, mutta eipä tuo pahalta taida näyttää prätkäsaappaidenkaan kanssa. Muistelin muuten tuon jakun olevan pidempi, kun suunnittelin asua illalla. Aamulla sitten pukiessani huomasin, että jakun ja farkkujen väliin jääkin jokunen sentti tyhjää tilaa, mikä näytti todella tyhmältä, mutta en enää ehtinyt vaihtaa toista alaosaa. Niinpä vetäisin vain "hätäratkaisuna" jakun alla olevan topin farkkujen päälle, mikä toimikin huomattavasti paremmin.


2 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Oi, asu sopii sulle ihan mielettömän hyvin! Kaunis :)

Micci kirjoitti...

-Maarit: Kiitti! :)