Eilisen reissupostaukseni lopuksi mainitsin tehneeni Tukholmassa upean vaatelöydön. Aina läntisen naapurimaamme pääkaupungissa käydessäni pistäydyn ehdottomassa lempikaupassani, joka on vähän erikoisempia - monesti tyyliltään retroa tai vintagea olevia - käytettyjä vaatteita myyvä liike nimeltään Judits Second Hand. Juditin putiikki sijaitsee Södermalmin kaupunginosassa (myöskin lempparini Tukholman kaupunginosista) Hornsgatanin varrella.
Ja mitäpä sitten löysin?
Ja mitäpä sitten löysin?

Part Two -merkkisen nahkamekon, joka on aivan jumalaisen pehmeää ja aitoa nahkaa. Mikä tuuri, että mekko sattui vielä olemaan juuri mun kokoani! Eikä hintakaan ollut päätähuimaava, sillä pulitin mekosta vain 690 kruunua, eli suunnilleen 70 euroa.

Mekkoa voi yhdistellä monin eri tavoin ja muuntaa asua arkiseksi tai juhlavammaksi. Näin arkeen mekko taipuu mukavasti esim. neulepoolon kera. Saappaat olisivat voineet olla myös matalat, mutta kun mä tykkään niin paljon näistä Your Facen saappaista, ettei moinen vaihtoehto tullut edes mieleen aamulla. Neuletakki mekon päällä antaisi hieman erilaisen, mutta edelleen melko arkisen fiiliksen. Ajattelin kokeilla mekon alle joku päivä - ehkä jo huomenna - myös valkoista kauluspaitaa.
Juhliin mekko ei välttämättä edes tarvitse puseroa alleen, mutta mä varmaan itse laittaisin alle jotain pitsistä, mielellään käsivarret peittävää. Lisäksi vain korot ja koruja, niin juhlanahkis olisi valmis.
Ei mikään ihan turha löytö, vai mitä?
Juhliin mekko ei välttämättä edes tarvitse puseroa alleen, mutta mä varmaan itse laittaisin alle jotain pitsistä, mielellään käsivarret peittävää. Lisäksi vain korot ja koruja, niin juhlanahkis olisi valmis.
Ei mikään ihan turha löytö, vai mitä?
5 kommenttia:
Tosi kaunis mekko!!:) Melekonen löytö oli se myöskin.
Wau. Upea loyto. Istuu sulle tosi hyvin
-Katrinsessa: Eikös ooki! :)
-Mrs Munster: Niin, melkoinen onnenkantamoinen kyllä, että oli just kuin mulle tehty. :)
So hawt! :p
-Bemary: Indeed! ;D
Lähetä kommentti